Ensimmäiset kukat ovat lumikelloja

Kevään odotus jännittää aina. Lempeiden, lämpimien auringonsäteiden, kirkkaan sinisen taivaan, vihreän ruohon ja herkkäkukkien kaipuu saa meidät muistamaan esikoot ensimmäisten kevätpäivien alkaessa. Lumikellot - Nämä ovat juuri niitä kukkia, joita näkemällä ymmärtää, että kevät on tullut.
Ensimmäisissä sulaneissa paikoissa, sulavan lumen ympäröimänä, nämä kukat, huolimatta niiden hauraudesta ja arkuudesta, houkuttelevat kaikkien huomion. Ja me olemme melkein kaikki esikoot Kutsumme lumikellot, menemättä liikaa yksityiskohtiin kustakin tyypistä. Mutta esikoita on monenlaisia, ja vain yhdellä niistä on oikeus kutsua lumikelloksi. Tällä kukalla on virallinen nimi Galanthus. Merkittävä nimi, eikö? Erittäin tyylikäs, yllättävän urhoollinen kukka voi ilmaantua auringon lämmittämiin sulaisiin laikkuihin jopa helmikuun sulan aikana.
Todellinen lumikello kuuluu liljaperheeseen. Se on maidonvalkoinen kello, jossa on pitkänomaiset terälehdet. Lumikello on lueteltu Punaisessa kirjassa ja on pakollisen suojelun alainen. Mutta nyt lumikello galanthusin kasvattaminen puutarhapalstallasi ei ole erityisen vaikeaa. Lumikello lisääntyy sipulilla, jotka ovat melko pieniä - halkaisijaltaan jopa 3 senttimetriä ja peitetty kellertävillä suomuilla. Lumikellot suosivat kosteaa ja mineraalipitoista maaperää. Galanthusin hyvän kasvun ja lisääntymisen varmistamiseksi maaperän on oltava tulvavapaa, koska maaperän liiallisesta kosteudesta johtuen galanthus voi kuolla.
Galanthus-lumikelloja ei kannata kaivaa metsästä tai metsäalueelta, sillä juuri näiden ensimmäisten kevään kukkien barbaarisen asenteen vuoksi ne tunnustetaan uhanalaisena lajina. On parasta mennä erikoistuneeseen kasvikauppaan ja ostaa galanthus-sipuleita sieltä.
Onnea!
Kommentit
Rakastan näitä kukkia - ne ovat todella huomion ja ihailun arvoisia. 8. maaliskuuta yksinkertaisen kimpun sijaan annoin äidilleni kimpun lumikelloja juurineen ja istutimme ne puutarhaamme. Nyt joka kevät meillä on omat lumikellomme puutarhassa.
Epätavalliset kukat. Muistan heti sadun lapsuudesta noin 12 kuukauden ikäisestä. Mutta valitettavasti en koskaan nähnyt niitä.